Vaasan Toripysäköinti Oy

Vaasan Toripysäköinti Oy perustettiin vuonna 1991 helpottamaan Vaasan ydinkeskustan pysäköintiongelmia rakentamalla ja ylläpitämällä pysäköintilaitosta tai -laitoksia Vaasassa. Yhtiön pääosakkaina ovat Vaasan kauppatorin ympäristön merkittävimmät kiinteistöyhtiöt ja liikelaitokset sekä Vaasan kaupunki. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Kim Biskop ja toimitusjohtajana Susanna Spak. Vaasan Toripysäköinti Oy:n (0881518-3) liikevaihto on noin 1.4 milj euroa (vuonna 2016).

Heti yhtiön perustamisen jälkeen vuonna 1991 aloitettiin suunnitella pysäköintilaitosta Vaasan kauppatorin alle. Laitosajatus koki aluksi paljon vastustusta ja tuotti jopa kaksi valitusta, jotka ratkaistiin korkeimmissa oikeusasteissa. Pysäköintilaitoksen 1- vaihetta päästiin kuitenkin rakentamaan vuoden 1994 lopussa ja laitos oli valmis 1995 keväällä.Laitos toteutettiin ns. avolouhosvaihtoehtona ja laitokseen tuli 468 pysäköintipaikkaa kahteen kerrokseen. Suunnittelussa kiinnitettiin huomiota laitoksen väljyyteen, valoisuuteen ja ajohelppouteen.

Tavoitteissa onnistuttiin ja laitos oli heti alusta alkaen suosittu ja käyttöasteissa on noustu tasaisesti vuosi vuodelta. Suuresta suosiosta johtuen alettiin suunnitella pysäköintilaitokselle laajennusta, joka otettiin käyttöön marraskuussa 2003.

Kokonaisuudessaan pysäköintilaitos pitää sisällään 838 pysäköintipaikkaa kahdessa kerrroksessa. Laitokseen on rakennettu jalankulkuyhteydet kauppakeskus Rewell Centeriin (2 kpl), kauppakeskus HS- Centeriin ja Sampotaloon. Lisäksi laitokseen voi ajaa sekä etelä- että pohjoissuunnasta. Sampotalosta voidaan ajaa myös autolla Toriparkkiin mutta ei päinvastoin. Lisäksi toritasolle pääsee neljästä porrashuoneesta, jotka on varustettu hisseillä.

Olemme Euroopan Pysäköintiliiton sertifioima pysäköintilaitos.

Yhteystiedot

Vaasan Toripysäköinti Oy
Ylätori 2 A, 65100 Vaasa
Palautelomake

Toimitusjohtaja
Susanna Spak
0400-669 448
[email protected]